Tumblelog by Soup.io
Newer posts are loading.
You are at the newest post.
Click here to check if anything new just came in.
barneyyapq

Sanoi Oma Kultani.


Hän otti sykkivän kyrpäni esiin, runkkasi sitä vähän ja otti sen sitten suuhunsa.

Vihdoin minut irrottettiin ja hoipertelin baaritiskille juomaan olutta. Mietin kuumeisesti, miten avaisin pelin.

-”Jep, lauantai-ilta”, kundi vastasi ja jatkoi:

-”Käytkö täällä usein, kun en oo sua nähny?”

-”Joo, polta vaan!”Mikko veti kullinsa suolesta ja Sami työnsi omansa tilalle.

Näin jossain vaiheessa, että myös Kepa ja Sami olivat toistensa kimpussa.

sexsi treffit

Vaimolle Visulahdessa



Ylitin itseni sillä arvasin että kaveri ei tulisi pelkälle kaljalle ja sitä näytti harmittavan illan loppuminen joten kysyin:-Pia on usein halunnut kahta miestä yhtäaikaa ja nyt olisi viimein tilaisuus,vaikka kättä päälle ettemme yritä mitään pahaa vaan reilu tarjous,tuletko?

Jälkeenpäin Pia kertoi, että käsi oli käynyt pillulla asti ja hän oli raottanut reisiään kuin tervetulovinkiksi kunnes palasin ja pilasin kaiken.Ymmärsin häntä ja totesin ettei kyllä jaksa tällä kelillä oikein liikkua joten levätään kerrankin kaksin tekemättä mitään.Ajattelin, että mitä ilman mutta ei kai mitään kysymisen arvoista. Huomasin, että molemmat jotenkin pettyivät ja vaimo kysyi, että olinko soittanut lapsellemme mummolaan kun kävin jossain.

Vaimon musta pillu oli vieraan miehen edessä avoinna eikä tämä aikaillut,kieli meni sisään etsien kai klitorista ainakin vaimon huokauksisa päätellen.

Kuumotti ja kaluni alkoi herätä:-ehkä kuitenkin näkisin kunnon esityksen kun vieras nai kiimaista vaimoa...Vaimo näytti olevan jo aivan myyty tuon miehen edessä, silmät ummessa hän tanssi ja hyväili miehen selkää ja kiinteää peppua.

Olimme, Pia vaimoni, kanssa kaksin lomamatkalla lapsemme mummolassa ja suunnitelmissa jotain erikoista mutta hän empi, kuumuus teki myös uneliaaksi.Sanoi, että paikka aivan täynnä ja siksi oltava tappituntumalla tai jää ilman.

Aamupuuhia

Olinko mä jotenkin täysin epänormaali? Huh, olinpa kuuma ja märkä! sanoi oma kultani. Jandun kanssa suudellessa availtiin toisiltamme paidan nappeja ja kädet vaeltelivat toistemme muodoilla samaan aikaan.Huh ei taas, tekee mieli…Kai se on pakko vaan antaa periksi..otin taas paremman asennon sängyssäni tyynyjen keskellä ja nappasin sauvan käteeni.

”OOOHHH!!” Tartun kaukosäätimeen ja pistän kellonajan näkymään ruutuun, 11:35.

Add a description

Don't be the product, buy the product!

Schweinderl