Tumblelog by Soup.io
Newer posts are loading.
You are at the newest post.
Click here to check if anything new just came in.
barneyyapq

Ihanaa Tanja-narttu, Sanoi Juha Ja Komensi Minut Nousemaan Satulasta Ja Olemaan Polvillaan Kun Hänkin Haluaa Laueta Tanjan Naamalle, Ehdin Ottaa Häneltä Vielä Vähän Aikaa Suihin Ja Sitten Tunsin Taas Kun Sperma Lensi Naamalleni Usealla Ryöpyllä.sovin Jälleen Tapaamisen Hotelliin Rakastajani Juhan Kanssa, Emme Olleet Nähneetkään Kuin Kuukausi Sitten Kun Hän Kävi Viimeksi Helsingissä.

Hän seurustelee itseään n. 10 vuotta nuoremman tumman pitkän Markun kanssa. Kiitin häntä maksusta ja sanoin että kun isäntä tulee kotiin saa hän siivota työni jäljet. Kun ulko-ovi kolahti, astuin alas tuolilta ja otin Miian tiukasti syleilyyni ja aloin suutelemaan häntä. Joskus kuitenkin minuun iskee tarve käydä vieraissa. Täältä on yksi sulake mennyt rikki, eikä teillä näy olevan varasulakkeita, totesin tuolinpäältä Miian yhä silittäessä kaluani housujen läpi Markkua tuijottaen. Kerroin, että olen joskus kuullut kuinka Miia joutuu laittamaan Markkuun vauhtia. No kyllä se vielä selviää, ajattelin. En minä siitä niin hirveästi nauti. Eräänä päivänä Miia soitti ja pyysi minua poikkeamaan.

Rakastaja ja orjapoika

Nousin pois Tomin naaman päältä ja siirryin eteenpäin ja ohjasin Tomin kalun reiälleni ja istuin sen kerralla pohjaan.Juha komensi Tomin polvilleen ja vinkkasi että tuleppas näyttämään Tomille persettäsi senkin pikku narttuni, kävelin kiimasta täristen Tomin eteen ja nojasin hieman eteenpäin jotta hän näkisi mitä minihameeni alta löytyy.

Ihanan irstaan näköistä totesi Juha ja tuli eteeni työntämään kalunsa suuhuni, ei kestänyt pitää kun Tominkin kalu alkoi nykiä ja tunsin kun toinen spermasatsi ruiskusi peppuuni. Huomasin että Juha kaivoi housuistaan kalunsa ja sehän seisoikin aika kivasti, hän komensi Tomin menemään makaamaan lattialle jotta Tanja voi istua hänen kasvojen päälle ja kiimasta väristen laskin pyllyni Tomin naaman päälle samalla kun Juha tuli eteeni ja pyysi minua ottamaan hänen kalunsa suuhuni kovenemaan.

Menin sängyn reunalle kontilleni ja Juha kokeili sormellaan onko Tomi nuollut pyllyni tarpeeksi liukkaaksi ja komensi Tomin jäämään lattialle katsomaan kun hän nai Tainan persettä. "Ihanaa Tanja-narttu", sanoi Juha ja komensi minut nousemaan satulasta ja olemaan polvillaan kun hänkin haluaa laueta Tanjan naamalle, ehdin ottaa häneltä vielä vähän aikaa suihin ja sitten tunsin taas kun sperma lensi naamalleni usealla ryöpyllä.Sovin jälleen tapaamisen hotelliin rakastajani Juhan kanssa, emme olleet nähneetkään kuin kuukausi sitten kun hän kävi viimeksi Helsingissä. Nousin Tomin kalun päältä ja tunsin että sieltähän tuli melkoinen satsi ja peruutin taas Tomin naaman päälle ja hän rupesi jälleen nuolemaan spermaista pyllyäni.
Juha nosti hameenhelmaa ja huokaisi kiihottuneesti että eihän Tainalla ole edes pikkuhousuja jalassa ja komensi Tomin avaamaan bodyni napit. Tunsin kun iso terska painautui peppuvakooni ja solahti sisälleni. Muutaman minuutin kuluttua Juha käski minua lopettamaan koska hän haluaa naida minua takaapäin.

Nuolaisen muutaman kerran hitaasti koko vaon pituudelta alhaalta ylös, sitten annan kielen leikkiä hetkisen klitoriksellasi. Nuuhkaiset omia tuoksujasi ja suorastaan imaiset sormeni suuhusi.

Otan kortsun esille ja laitan sen paikoilleen. Pidän tästä tuoksusta.

Upotan sormeani sisääsi pari senttiä, sitten vedän sen pois. Mmmm... Annan kevyen suukon niskaasi. Haistelen sitä hetken, sitten maistan sormeani.

Hiki.Toinen käteni tuntuu elävän omaa elämäänsä, minun käskyvallan ulkopuolella, ja se hakeutuu rinnallesi. Pienen pieniä jäämiä suihkusaippuasta.

Kiima.Kohta otan nännin huulieni väliin ja puristan kevyesti.

Don't be the product, buy the product!

Schweinderl